Eläintenkouluttaja Piia Collan

Olen koiria ja ihmisiä kouluttava kirjoittaja.

Melko lähellä viittäkymppiä, iloinen, huumorintajuinen avoin ja kuunteleva ihminen.

Perheessämme vaikuttaa puolisoni lisäksi espanjanvesikoira Pöysti (10v), joka on lempeä, rauhallinen ja sopeutuvainen koira. Pöysti on työssäni oikea käteni ja sosiaalisesti erittäin lahjakas niin ihmisten kuin koirienkin kanssa. Lasten kanssa toimiessaan Pöysti on ilmiömäinen. 

Huhtikuussa 2024 perheessämme alkoi taas pentuarki, kun Vaakku espanjanvesikoira kasvaa täällä hiljalleen apuopen paikalleen. 

Elämääni ovat kuuluneet aikanaan myös bullterrierit Siro ja Hippi, suursnautseri Mona, kultainen noutaja Siina ja espanjanvesikoira Elsa.

Olen tehnyt pitkän ja antoisan uran lastenhoitajana erilaisissa yksiköissä. Sosionomi (AMK) opinnoista on suoritettu reilu puolet. Olen toiminut myös järjestyksenvalvojana. 

Olen Vesikoirat ry:n varapuheenjohtaja ja kuulun yhdistyksen lehden, Vesikoiramme lehtitoimikuntaan. Toimin myös Vesikoirat ry:n kasvattajatoimikunnan puheenjohtajana. Lisäksi vastaan Vesikoirat ry:n aluetoiminnasta.

Teen kirjoitustöitä pääasiassa koiriin liittyen lehtiin ja nettisivuille. Viimeaikoina työt ovat laajentuneet ja otankin kaikki haasteet uteliaisuudella ja innolla vastaan. Opiskelen parhaillaan kirjoittamista Jyväskylän avoimessa yliopistossa.

Eläintenkouluttajan käyttäytymistieteelliset kouluttajaopinnot kävin Suomen eläinkoulutuskeskuksessa 2016-2017. Päivitän ammattitaitoani jatkuvasti luennoilla ja erilaisissa koulutuksissa.

Kouluttajana koulutan aina ensisijaisesti ihmistä kouluttamaan omaa koiraansa. Koulutusideologiani perustuu nykyaikaiseen tutkittuun tietoon eläinten oppimisesta. Ennakointi, kouluttaminen ja tilanteiden lukutaito on aina ensisijainen keino muuttaa koiran käytöstä. 

Väkivaltaa en hyväksy. Se on tarpeetonta ja haitallista koiralle. Joskus tietysti toiminta pitää esimerkiksi vaaratilanteessa keskeyttää, mutta se tulee tehdä koirantajuisesti ja koiraystävällisesti. Koira tarvitsee reilun ja johdonmukaisen toiminnanjohtajan, joka vastaa sen tarpeisiin, ymmärtää, kouluttaa, mutta myös vaatii. 

Sujuva arki ja koiran kouluttaminen edellyttää rotu- ja lajityypillisten tarpeiden tunnistamista sekä koiran elekielen lukutaitoa. Luottamus, yhteistyö ja yhdessä tekeminen on koirakon suhteen perusta.

Kuulun Eläinkouluttajakiltaan ja noudatan Suomen eläintenkouluttajat ry.n eettisiä sääntöjä.

Vieraana "Jalat maassa" podcast lähetyksessä.  Aiheena koirat ja lapset.

Yle uutisten haastattelu eläintenkouluttajan ammattiin päätymisestä.