© Piia Collan
Koirahoitola kotiympäristössä
Koirahoitola koirankouluttajan kotona Helsingissä, Tapanilassa.
Kyseessä ei ole ihan tavallinen koirahoitola, sillä koirasi tulee perheemme täysivaltaiseksi jäseneksi omalle aktiivilomalleen. Olen läsnä käytännössä koko ajan ja hoitokoira saa nukkua tarvittaessa vaikka vieressäni. Otan koiran kyvyt ja tarpeet koko ajan huomioon. Hoidokin on koettava olonsa aina turvalliseksi ja hoidossa olemisen on oltava mahdollisimman stressitöntä.
Helsinki-Vantaan lentokentälle on meiltä n.15 min ajomatka. Asun paritalossa puistojen ja hyvien ulkoilumaastojen lähellä. Lyhyen automatkan päässä on lukuisia isompia metsäalueita ja ulkoilemme metsässä päivittäin. Mökkimme sijaitsee Vääksyssä ja vietämme siellä paljon aikaa ympäri vuoden. Kesäisin pulikoidaan ja talvisin spurttaillaan järven jäällä. Saunomaankin pääsee halutessaan.
Pääsääntöisesti kodissamme on vain yksi hoitokoira kerrallaan, satunnaisesti kaksi. Huolehdin aina erittäin tarkasti siitä, että täällä olevat koirat tulevat toimeen keskenään.
Oma koirani lempeä ja rauhallinen espanjanvesikoira uros Pöysti 9v. toimii kaverina ja joskus leikittäjänäkin kun oikein intoutuu. Pöysti osaa rohkaista arempaa ja rajoittaa liian villiksi yltyvää persoonaa.
Meille muutti huhtikuussa 2024 Vaakku espanjanvesikoira uros, joka kasvaa, oppii ja opettelee toimimaan tulevaisuudessa Koirapalvelu Collanin työtehtävissä ja apuopena. Vaakun kasvun ja kehityksen ollessa kiivaimmillaan arvioidaan koirien kemioita ja hoitoon soveltuvuutta erityisen tarkasti. Se on kaikkien etu.
Huomioithan erityisesti että:
Hoitokoiran tulisi olla koirasosiaalinen ja pärjätä muiden koirien kanssa sopuisasti.
Meillä ei voi olla hoidossa, jos koiralla on juoksut tai ne ovat juuri alkamassa tai loppuneet.
Aikuisen koiran tulisi olla sisäsiisti. Pentujen osalta on hyvä rehellisesti kertoa missä vaiheessa sisäsiisteyskasvatus on meneillään, jotta se voi jatkua tehokkaasti hoidossa ollessakin eikä vahinkoja tulisi.
Mikäli koiralla on haasteellista käytöstä esim. yksinolo-ongelmia, voimakkaita pelkoja tai arkuutta, terveysongelmia tai vaikkapa listojen tuhoamishaluja se kannattaa mainita heti, kun ottaa ensimmäisen kerran yhteyttä.
Tutustuminen on uusille hoidokeille pakollista ja tapahtuu ulkona pihallamme tai yhteisellä lyhyellä lenkillä. Poikkeuksia voidaan tehdä jos matka on pitkä ja esimerkiksi videoiden välityksellä saan riittävät tiedot koirasta.
Pennuille hoitojakso tällaisessa turvallisessa kotiympäristössä toimii myös kehitykselle erittäin tarpeellisena itsenäistymiskautena jota muuten ei ehkä edes huomaa järjestää. Tästä aiheesta kerron mielelläni lisää!
Hoitosopimus ehtoineen takaa kaikkien osapuolten turvallisuuden ja oikeudet.
Hinnasto, huomaathan, että hinnastossa 1 yö tarkoittaa kahta hoitopäivää. Hinnasto on sama myös sesonkiaikoina.
Hoitopalvelut varmasti saatavilla seuraaville roduille: espanjanvesikoira, lagotto romagnolo, portugalinvesikoira, australianlabradoodle, australian copperdog, villakoirat, barbet, coton de tulear, sekä karvattomat rodut ja useimmat rodut joissa karvanlähtö on hyvin vähäistä.
Muut koirarodut tilanteen ja lievästi allergisen perheenjäsenemme sietokyvyn mukaan. Tiedustele rohkeasti, joskus ainakin lyhyempi hoito onnistuu!
Kuvagalleriasta voit kurkata hoitokoirien touhuja!